Keskellä

Ihminen on kummallinen olio ja uskaltaisikohan sitä sanoa, että ihmisistä eritoten naisihmiset ne vasta erinomaisen oudosti tuppaavat käyttäytymään. Tai ainakin minusta tuntuu usein siltä, että miehet ovat paljon ennalta-arvattavimpia, ainakin keski-iässä. Minä olen vihdoinkin tunnustanut itselleni, että tykkään hirmuisesti kirjoittaa ja sillä lailla hennosti hivellä oman rakkaan kieleni tuiverruksia, varsinkin kun tätä nykyä elän ympäristössä, jossa kuulee kaikkea muuta kuin rakasta kotomaista. Siksipä olen nauttinut kovasti blogin pitämisestä ja suoltanut sinne mitä eriskummallisimpia tekstinpätkiä itsestäni ja elämästäni. Tuon blogin tavoite on ollut (ja on edelleen) kertoa kuulumisia ja pieniä oivalluksia siitä, millaista on elää elämäänsä toisessa todellisuudessa ja yrittää sopeutua alati muuttuvaan maailmaan.

Blogini tavoite on ollut avata joitain osia omasta elämästä ja kertoa kuulumia, eli olla eräällä tavalla autenttinen ja tosi. Enkä tokikaan väitä, että siellä olisi koko totuus, mutta blogini on heijastellut omaa ajatusmaailmaani aika tarkkaan. En ole millään muotoa halunnut loukata ketään enkä paljastaa liikaa, vaan analysoida ja osoittaa asioita, jotka mietityttävät tai kummastuttavat ulkomailla asujaa. Aina välillä olen joutunut kamppailemaan kieli keskellä suuta, sillä sisäinen minäni rakastaa provosoida ja kärjistää, mitä en ole voinut omasta elämästä kertovassa blogissa kovin paljoa tehdä.

Nyt on taas tullut aika muuttaa suuntaa tai vaikkapa astua ihan uudelle areenalle. En aio lopettaa vanhaa blogia, mutta avaan tämän uuden sen rinnalle, koska haluan myös kirjoittaa ihan kirjoittamisen ilosta. Miettimättä ovatko tänne raapustetut ajatukset tosia tai loukkaavia tai oikeutettuja. Haluan yrittää sisäistää asioita ja löytää mielekkyyksiä, mutta ilman omaa pärstääni kaikkeen liitettynä.

En vielä tiedä mitä tuleman pitää! Toivon, että jaksaisin stilisoida tekstejä enemmän ja karsia kaikki ne kirjoitusvirheet, joita ajatustenvirtaan eittämättä jää. En ole millään muotoa ammattikirjoittaja, mutta nautin tekstintuotosta ja jos totta puhutaan, niin jos tässä aikoo kehittyä, on laitettava seuraava vaihde silmään ja alettava katsoa omaa tekstiä vähintäänkin aurinkolasien läpi. En kuitenkaan uskalla luvata, että siihen on tarpeeksi aikaa. Into kun tuppaa useinkin meikäläisen elämässä kurvaavan kaiken muun edelle.

En myöskään aio opiskella tekstintuottoa, vaan tehdä tätä puhtaasti omasta ilosta ja rakkaudesta tähän kieleen, jota opetan, käytän ja rakastan. En lupaa alusta asti mietittyjä kategorioita, vaan annan ajan näyttää mihin suuntaan tekstit lähtevät liikkumaan. (Yleensä ne ovat nasevimmillaan illalla unta odotellessa ja kutistuvat naurettavaksi helinäksi ennenkuin ehtii istumaan ja suoltamaan yhtään mitään paperille.) En tiedä millainen tekstien tyylijakauma tänne tulee, mutta sen toki tiedän, että parhaimmillani olen pakinamaisissa ajatelmissa, jotka eivät toiseen kertaan luettuina enää välttämättä kestä päivänvaloa.

Ja mistä sitten aiheet? Katsoo asiaa mistä suunnasta tahansa, niin on selvää, että hyvin voi kirjoittaa vain aiheesta, jonka tuntee omakseen. Ja minä en aio kirjoittaa ihmisen anatomiasta tai hoitotyöstä, joten on ammennettava tästä ainokaisesta elämästä: keski-ikäisen naisen perspektiivi on maailman viisain ja tietäväisin, joten siitä sitten. Koen uskaltavani jotain sanoa, olenhan keski-ikäisyyteni keskiössä. Olen myös maahanmuuttaja, opettaja, kielen opiskelija, äiti, vaimo ja pankin omistaman talon puolikas haltija, joten ihan maan pinnalla tässä pysytään. En rakasta matkustamista, inhoan modernia (valkoista ja harmaata) sisustamista, eikä minusta saa ensimmäistäkään asukokonaisuuskuvaa.

Pidän elämästäni, rakastan teatteria, mutta sitäkin enemmän kahvia, ja tykkään lukea sekä suomeksi että englanniksi. Olen luomu-friikki ja kannan huolta mm. muovipussien ylikäytöstä ja kemikaalittomasta vedestä. Pyrin syömään terveellistä ruokaa eli gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta niin paljon kuin se on kivuttomasti mahdollista. Asun moskaruuan ja ylipainoisten amerikkalaisten keskellä, joten tätäkään asiaa ei voi sivuuttaa. En ole puritaani ja omissa elämäntavoissani on vielä parantamisen varaa, mutta koska työni on fyysistä ja läppärin edessä istuminen ei millään lailla edesauta yläkropan vahvistumista, niin erilaisia liikunta- ja kuntoilukeinoja on kaivettava vaikka rämesuosta.

Motivaatio ja sen puute on jokapäiväinen käsite omassa elämässäni sekä suhteessa liikuntaan, omaan aikaan, ruuanlaittoon ja työhön. Teen työtä kotona eli siitäkin voisi kirjoittaa jo kokonaisen kirjan. Olen työholisti ja kalenterifriikki, mutta olosuhteiden pakosta kumpikin (opittu) tapa on ollut pakko lähettää hornan tuuttiin ja oppia myönteisempään ja mielekkäämpään elämään. Joskus se onnistuu, toisinaan taas olisi vähän vielä parantamisen varaa, eli tasapainon etsiminen on käynnissä. Työkseni tasapainotan ihmiskehon ongelmakohtia jäsenkorjaajana eli tavoitteena tässäkin olisi oppia elämään niinkuin saarnaa. Tasapainossa.

Eli tästä tämä lähtee: ja jossei lähdekään, niin sitten jää kesken eikä siinä sen kummempaa. Aiheita saa ehdottaa, enkä lupaa niitäkään toteuttaa. Olennaista tässä kohtaa itselleni on avata foorumi, jossa voin heiluttaa sanan säilää vapaasti. Tässä blogissa esiintyvät henkilöt ovat keksittyjä, enkä ole täällä kirjoitettujen asioiden, yhteyksien ja ajatusten takana! Tämä blogi on syntynyt kirjoittamisen riemusta (ja keski-iän tuskasta). Tervetuloa kuitenkin.