Siirry pääsisältöön

Miksi syöminen on niin vaikeaa?


Ajattelin jatkaa vielä ruuasta ja syömisestä, sillä onhan se nyt jokapäiväinen asia. Terveellisen ja hyvälaatuisen ruuan löytäminen on kallista ja haastavaa, sillä terveellisyyteen liittyviin lupauksiin ei kannata sokeasti luottaa. Kaikesta huolimatta tykkään syödä ulkona ja poistun varsin usein kotoa jonnekin lounaalle (kun taas mies tulee liki joka päivä töistä kotiin syömään kotiruokaa). Missä siis syön?

Työmaaruokaloita täällä ei ole, eli työpaikalta on poistuttava jonnekin, mikäli mielii lämmintä ruokaa keskellä päivää. Toki töihin voi ottaa eväät eli jatkaa samalla snäkkilinjalla kuin suurin osa koululaisia, varsinkin jos vanhemmat eivät pidä ranskalaisia ja einespizzoja ruokana. (Kouluissa on myös ruokaohjelmia vähävaraisille, mutta en osaa niistä sanoa enempää; varmaa on, että tarjottava ruoka on tuota pizza-ranskalaiset -linjaa.) Tähän mies on siis kyllästynyt, sillä sopivan matkan päässä työpaikasta on rajattu määrä paikkoja, joissa käydä, ja tarjonta alkaa aika nopeasti kyllästyttää. Hän siis ajaa viidessä minuutissa kotiin ja lämmittää kotiruokaa, jota teemme ison satsin juuri tätä varten.

Omassa lounasvalinnassani on seuraavia kriteereitä: hinta on yli 10 taalaa (siis kallista, mutta katson itsellä olevan tähän varaa pari-kolme kertaa viikossa), ruokapaikka tuntee käsitteen gluteeniton, kyseessä ei ole hampurilaispaikka, ruoka on kylmää kesällä ja kuumaa talvella, palvelu on hyvää ja ehdotonta plussaa saa, jos samasta paikasta tai edes samasta ostoskeskuksesta saa hyvää kahvia. Ensimmäiset vuoden ihmetys siitä, että ruokapaikkoja on ihan joka paikassa, on lientynyt muotoon: miksei kunnon ruokaa saa kuin muutamasta paikasta. Mutta kun oppii paikat, niin ruoka on erittäin hyvää.

Omia suosikkeja on paljon. Pidän sushista (latten kanssa), mutta koska ruokakaupasta saa ihan kelvollista sushia (joka tehdään siinä silmien alla), niin varsinaisessa sushiravintolassa käyn harvoin. Niissä ei saa vatsaansa reilulla kympillä täyteen, joten tuhlaamiseen tarvitaan erikoistapaus. Muutamassa suosikkikaupassani on jatkuva tarjous vitosen sushista joka keskiviikko (puolitoista rullaa) eli keskiviikko on varsin usein sushipäivä. Tämän lisäksi poikkean joskus Poke-baarissa, mutta täällä ne eivät ole oikein saaneet tulta alleen, missä piilee terveysriski. Kun lämpötila on koko kesän yli 30 astetta ja menekki pientä, niin raa´an kalan syöminen on uskaliasta. Vaikka siis paikalliset terveysviranomaiset kyllä vierailevat jokaisessa ruokaravintolassa, josta todistuksena seinällä on oltava näkyvissä ns. puhtausprosentti. Jos se on alle 94-95, niin kannattaa mennä muualle. Ja jos oikein epäluuloinen haluaa olla, niin netistä löytyy kunkin kuukauden rankinglista, eli oman suosikkipaikkansa puhtaus on helppo varmistaa.

Kesäisin pidän myös salaateista eli ulkona syöminen on helppoa eikö vaan, sillä  salaattiahan tarjotaan joka paikassa, ja jokaisesta kaupasta voi ostaa valmiiksi pussitettua salaattia tai käydä hakemassa sellaisen tarjolla olevasta salaattipöydästä. No ei ihan. Paikalliset ihmiset eivät oikein pidä näistä puffeteista, sillä ne ovat epähygienisiä, minkä allekirjoitan todistettuani muutamankin kerran asiakkaiden käyttäytymistä niiden äärellä. Kunnollisen salaattiravintolan löytäminen on minulle ollut oikeastaan kaikkein vaikeinta. Ensinnäkin salaatin laatu on monessa paikassa kyseenalainen. En usko, että salaattiannos on tehty tuoresta, puhtaasta tai mielellään luomulaadusta, jos sen saa alle 12 taalalla. Tämän lisäksi salaattiin täällä kuuluu vähintään desilitra salaatinkastiketta ja osassa paikkoja se on valmiiksi sekoitettu. Muista siis pyytää kastike erikseen! Lisäksi salaattiin kuuluu krutonkeja (kiellä ne), sokeroituja pähkinöitä (ei kiitos), marjoja tai hedelmiä (jonkinverran on ok, mutta ei desillinen sokeroituja karpaloita jotka jäävät lillumaan siihen kastikkeeseen), pekonia (siis miksi aina ja kaikkialla) tai kinkkua sen halutun kanan lisäksi, sekä roppakaupalla juustoa. Lopputuloksena on siis se, että kiellät edellämainitut ja maksat kaalista, tomaatista, kurkusta ja kananpalasesta 10 taalaa, etkä huoli edes tarjottua höttöleipää. Teen siis mieluummin salaattini itse tai harvoin käyn todella hyvässä paikassa, jossa kaikki on puhdasta, lähellä tuotettua ja pääosin luomua, ja salaatti maksaa 15 taalaa. Auts, on kallista!

Parhaita ruokapaikkojani ovat ns. Välimerelliset paikat (näistä saa mm. vartaita, joita täällä kebabiksi kutsutaan, sekä oikeasti hyviä salaatteja), intialaiset ja thaimaalaiset paikat. Kiinalaiseen ruokaan sen sijaan ei kannata sortua, mikäli ei pidä yltiösokeroiduista sooseista, joissa kaikki paistetaan. Ns. meksikolaista ruokaa saa monella tvistillä ja minuun uppoaa parhaiten perulainen versio, jossa on kanaa, ruokabanaaneja ja avokadoa. Ehkäpä kaikkein tavallisin paikallinen lounasruoka on voileipä, mikä tarkoittaa kahden leivänpalan välissä joko kylmää lihaa, jolloin sitä kutsutaan deliksi, tai lämmintä proteiinia (joka ei ole kokolihaa, sillä silloin se muuttuu hampurilaiseksi). Koska olen gluteeniton, niin en näistä välitä, en edes niissä paikoissa, joissa tarjoillaan gluteeniton vaihtoehto. Tämä pääosin siksi, että gluteenittomat tuotteet sisältävät aina kolme kertaa enemmän lisäaineita kuin ns. tavalliset, mutta myös siksi, että lisukkeena on tietenkin ranskalaiset tai sipsipussi. Minun mielestäni perunalastut eivät ole ruokaa, vaikka kesäkuumalla niitä jonkinverran suolanhimooni syön. Mutta en siis osana lounasta.

Ehkä kerran parissa kuukaudessa käymme ystävien kanssa aamiaispaikassa myöhäisellä aamiaisella tai aikasella lounaalla, mikä tarkoittaa pannukakkua, vohvelia, paikallista sämpylää (biscuit), munakkaita, paistettuja munia, pekonia ja paistinperunoita. Siis joko erinomaisen tuhti työmiehen annos tai äklömakea kermavaahtokuorrutteinen sokeripommi. Itse tilaan joko (hyvin yksityiskohtaisesti määritellyn) salaatin, munakkaan (jos sen saa vain munista eikä venhäjauhojatkoksesta tehtynä) tai 2-3 munaa, johon saa lisukkeeksi tomaattisalsaa ja avocadoa. Lisäksi niitä paistinperunoita (oikeasti, en oikein jaksa itsekään uskoa) tai aivan yltiöpäiseksi heittäytyessäni gluteeniton pannari. Kyllä maistuu, kunhan ei tavaksi ota! Nämä aamiaispaikat ovat juuri niitä telkkarisarjoista tuttuja paikkoja, joissa tarjoilija käy kaatamassa koko ajan lisää kahvia. Mutta se kahvi on siis koko ajan kylmää seisottuaan siinä kupissa ja ihan hirveää laihaa litkua, joten useammin kuin kerran olen mennyt oman termoksen tai Starbuksin latten kanssa näihin paikkoihin. Niin, ja sunnuntaisin näihin paikkoihin on vähintään tunnin jono! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keskellä

Ihminen on kummallinen olio ja uskaltaisikohan sitä sanoa, että ihmisistä eritoten naisihmiset ne vasta erinomaisen oudosti tuppaavat käyttäytymään. Tai ainakin minusta tuntuu usein siltä, että miehet ovat paljon ennalta-arvattavimpia, ainakin keski-iässä. Minä olen vihdoinkin tunnustanut itselleni, että tykkään hirmuisesti kirjoittaa ja sillä lailla hennosti hivellä oman rakkaan kieleni tuiverruksia, varsinkin kun tätä nykyä elän ympäristössä, jossa kuulee kaikkea muuta kuin rakasta kotomaista. Siksipä olen nauttinut kovasti blogin pitämisestä ja suoltanut sinne mitä eriskummallisimpia tekstinpätkiä itsestäni ja elämästäni. Tuon blogin tavoite on ollut (ja on edelleen) kertoa kuulumisia ja pieniä oivalluksia siitä, millaista on elää elämäänsä toisessa todellisuudessa ja yrittää sopeutua alati muuttuvaan maailmaan. Blogini tavoite on ollut avata joitain osia omasta elämästä ja kertoa kuulumia, eli olla eräällä tavalla autenttinen ja tosi. Enkä tokikaan väitä, että siellä olisi koko

Elämän mittasuhteet

Kun muuttaa toiseen maahan, niin tuntuu että kaikki mittasuhteet heittävät häränpyllyä. Täällä Amerikassa siis ihan konkreettisestikin, mutta elämässä ja toiminnassa myös muuten. Itse en ole lainkaan numeroihminen, joten markoista euroihin tottuminen vei monta vuotta, ja sitten iskikin jo eteen tämä euroista taaloihin, mikä tosiasiassa oli helpompaa, kun saattoi ajatella summittaisesti yksi melkein yhteen eikä sekoittaa mukaan kertolaskuja. Mutta maileihin, jalkoihin ja gallonoihin oli opeteltava ihan alusta alkaen, mikä teki asioista hankalia, aikaavieviä ja aivokapasiteettia kuluttavia. Minulle oli kertaikaikkisen mahdotonta verrata bensan hintaa Suomessa (kallista) ja Pohjois-Carolinassa (halpaa), koska toisessa tankataan litroja ja toisessa gallonoita. Ja gallonahan on siis jotain kolme -viiva-neljä litraa. Missä kapasiteetissa minun oletettiin ostavan maitoa meidän kolmihenkiselle perheelle. Aika pian alkoi jäädä maidot ostamatta, sillä eihän niitä jaksanut käsitellä, eikä s

Ruokakaupoista

Enpä  olisi ikinä osannut ennakoida, kuinka vaikeaa oikeanlaisen ruokakaupan löytäminen olisi! Ruoka on aika olennainen osa ihmisen elämää, eikä minun mielestäni ole ollenkaan sama mitä suuhunsa laittaa. Mitä viisaammaksi elän, sitä tarkemmaksi ruokavaliota on ollut pakko muuntaa, jotta pysyy terveen kirjoissa. Hyvin usein minulla on ikävä sekä K-markettia, johon kävelin sen minuutin, että Citymarkettia, johon autolla kerran viikossa hurautin. Asumme paikassa, josta pääsee kävellen lähimpään ruokakauppaan alle kymmenessä minuutissa. Meillä on sinne jäsenyyskortti, jolla saa alennuksia ja aika paljon kaksi yhden hinnalla -tarjouksia. Paras (tai pahin) sesonkitarjous on mielestäni Coca-Cola-tuotteista: jos ostat kolme laatikollista juomaa (sisältää 20 tölkkiä), saat toiset kolme kaupan päälle. Eli meillekin ostetaan pari kertaa vuodessa 120 tölkkiä kyseisen firman tuotteita (lapselle Spriteä pääsääntöisesti). Eli ihan oikeasti tuota helvetinjuomaa saa paljon halvemmalla kuin puhdast