Ajattelin jatkaa vielä ruuasta ja syömisestä,
sillä onhan se nyt jokapäiväinen asia. Terveellisen ja hyvälaatuisen ruuan löytäminen on kallista ja
haastavaa, sillä terveellisyyteen liittyviin lupauksiin ei kannata sokeasti luottaa.
Kaikesta huolimatta tykkään syödä ulkona ja poistun varsin usein kotoa jonnekin
lounaalle (kun taas mies tulee liki joka päivä töistä kotiin syömään
kotiruokaa). Missä siis syön?
Työmaaruokaloita täällä ei ole, eli työpaikalta on poistuttava jonnekin,
mikäli mielii lämmintä ruokaa keskellä päivää. Toki töihin voi ottaa eväät eli
jatkaa samalla snäkkilinjalla kuin suurin osa koululaisia, varsinkin jos
vanhemmat eivät pidä ranskalaisia ja einespizzoja ruokana. (Kouluissa on myös
ruokaohjelmia vähävaraisille, mutta en osaa niistä sanoa enempää; varmaa on,
että tarjottava ruoka on tuota pizza-ranskalaiset -linjaa.) Tähän mies on siis
kyllästynyt, sillä sopivan matkan päässä työpaikasta on rajattu määrä paikkoja,
joissa käydä, ja tarjonta alkaa aika nopeasti kyllästyttää. Hän siis ajaa
viidessä minuutissa kotiin ja lämmittää kotiruokaa, jota teemme ison satsin
juuri tätä varten.
Omassa lounasvalinnassani on seuraavia kriteereitä: hinta on yli 10 taalaa
(siis kallista, mutta katson itsellä olevan tähän varaa pari-kolme kertaa
viikossa), ruokapaikka tuntee käsitteen gluteeniton, kyseessä ei ole
hampurilaispaikka, ruoka on kylmää kesällä ja kuumaa talvella, palvelu on hyvää
ja ehdotonta plussaa saa, jos samasta paikasta tai edes samasta
ostoskeskuksesta saa hyvää kahvia. Ensimmäiset vuoden ihmetys siitä, että
ruokapaikkoja on ihan joka paikassa, on lientynyt muotoon: miksei kunnon ruokaa
saa kuin muutamasta paikasta. Mutta kun oppii paikat, niin ruoka on erittäin
hyvää.
Omia suosikkeja on paljon. Pidän sushista (latten kanssa), mutta koska
ruokakaupasta saa ihan kelvollista sushia (joka tehdään siinä silmien alla),
niin varsinaisessa sushiravintolassa käyn harvoin. Niissä ei saa vatsaansa reilulla
kympillä täyteen, joten tuhlaamiseen tarvitaan erikoistapaus. Muutamassa
suosikkikaupassani on jatkuva tarjous vitosen sushista joka keskiviikko
(puolitoista rullaa) eli keskiviikko on varsin usein sushipäivä. Tämän lisäksi
poikkean joskus Poke-baarissa, mutta täällä ne eivät ole oikein saaneet tulta
alleen, missä piilee terveysriski. Kun lämpötila on koko kesän yli 30 astetta ja
menekki pientä, niin raa´an kalan syöminen on uskaliasta. Vaikka siis
paikalliset terveysviranomaiset kyllä vierailevat jokaisessa ruokaravintolassa,
josta todistuksena seinällä on oltava näkyvissä ns. puhtausprosentti. Jos se on
alle 94-95, niin kannattaa mennä muualle. Ja jos oikein epäluuloinen haluaa
olla, niin netistä löytyy kunkin kuukauden rankinglista, eli oman
suosikkipaikkansa puhtaus on helppo varmistaa.
Kesäisin pidän myös salaateista eli ulkona syöminen on helppoa eikö vaan, sillä salaattiahan tarjotaan joka paikassa, ja jokaisesta kaupasta voi ostaa
valmiiksi pussitettua salaattia tai käydä hakemassa sellaisen tarjolla olevasta salaattipöydästä.
No ei ihan. Paikalliset ihmiset eivät oikein pidä näistä puffeteista, sillä ne
ovat epähygienisiä, minkä allekirjoitan todistettuani muutamankin kerran
asiakkaiden käyttäytymistä niiden äärellä. Kunnollisen salaattiravintolan
löytäminen on minulle ollut oikeastaan kaikkein vaikeinta. Ensinnäkin salaatin
laatu on monessa paikassa kyseenalainen. En usko, että salaattiannos on tehty
tuoresta, puhtaasta tai mielellään luomulaadusta, jos sen saa alle 12 taalalla.
Tämän lisäksi salaattiin täällä kuuluu vähintään desilitra salaatinkastiketta
ja osassa paikkoja se on valmiiksi sekoitettu. Muista siis pyytää kastike
erikseen! Lisäksi salaattiin kuuluu krutonkeja (kiellä ne), sokeroituja
pähkinöitä (ei kiitos), marjoja tai hedelmiä (jonkinverran on ok, mutta ei
desillinen sokeroituja karpaloita jotka jäävät lillumaan siihen kastikkeeseen),
pekonia (siis miksi aina ja kaikkialla) tai kinkkua sen halutun kanan lisäksi, sekä roppakaupalla juustoa. Lopputuloksena on siis se, että kiellät edellämainitut ja maksat
kaalista, tomaatista, kurkusta ja kananpalasesta 10 taalaa, etkä huoli edes
tarjottua höttöleipää. Teen siis mieluummin salaattini itse tai harvoin käyn
todella hyvässä paikassa, jossa kaikki on puhdasta, lähellä tuotettua ja
pääosin luomua, ja salaatti maksaa 15 taalaa. Auts, on kallista!
Parhaita ruokapaikkojani ovat ns. Välimerelliset paikat (näistä saa mm. vartaita, joita täällä
kebabiksi kutsutaan, sekä oikeasti hyviä salaatteja), intialaiset ja
thaimaalaiset paikat. Kiinalaiseen ruokaan sen sijaan ei kannata sortua, mikäli
ei pidä yltiösokeroiduista sooseista, joissa kaikki paistetaan. Ns.
meksikolaista ruokaa saa monella tvistillä ja minuun uppoaa parhaiten perulainen
versio, jossa on kanaa, ruokabanaaneja ja avokadoa. Ehkäpä kaikkein tavallisin
paikallinen lounasruoka on voileipä, mikä tarkoittaa kahden leivänpalan välissä
joko kylmää lihaa, jolloin sitä kutsutaan deliksi, tai lämmintä proteiinia
(joka ei ole kokolihaa, sillä silloin se muuttuu hampurilaiseksi). Koska olen
gluteeniton, niin en näistä välitä, en edes niissä paikoissa, joissa
tarjoillaan gluteeniton vaihtoehto. Tämä pääosin siksi, että gluteenittomat
tuotteet sisältävät aina kolme kertaa enemmän lisäaineita kuin ns. tavalliset,
mutta myös siksi, että lisukkeena on tietenkin ranskalaiset tai sipsipussi.
Minun mielestäni perunalastut eivät ole ruokaa, vaikka kesäkuumalla niitä
jonkinverran suolanhimooni syön. Mutta en siis osana lounasta.
Ehkä kerran parissa kuukaudessa käymme ystävien kanssa aamiaispaikassa myöhäisellä aamiaisella tai aikasella lounaalla, mikä tarkoittaa pannukakkua, vohvelia, paikallista sämpylää
(biscuit), munakkaita, paistettuja munia, pekonia ja paistinperunoita. Siis
joko erinomaisen tuhti työmiehen annos tai äklömakea kermavaahtokuorrutteinen
sokeripommi. Itse tilaan joko (hyvin yksityiskohtaisesti määritellyn) salaatin,
munakkaan (jos sen saa vain munista eikä venhäjauhojatkoksesta tehtynä) tai 2-3
munaa, johon saa lisukkeeksi tomaattisalsaa ja avocadoa. Lisäksi niitä
paistinperunoita (oikeasti, en oikein jaksa itsekään uskoa) tai aivan
yltiöpäiseksi heittäytyessäni gluteeniton pannari. Kyllä maistuu, kunhan ei
tavaksi ota! Nämä aamiaispaikat ovat juuri niitä telkkarisarjoista tuttuja
paikkoja, joissa tarjoilija käy kaatamassa koko ajan lisää kahvia. Mutta se
kahvi on siis koko ajan kylmää seisottuaan siinä kupissa ja ihan hirveää laihaa
litkua, joten useammin kuin kerran olen mennyt oman termoksen tai Starbuksin
latten kanssa näihin paikkoihin. Niin, ja sunnuntaisin näihin paikkoihin on
vähintään tunnin jono!
Kommentit
Lähetä kommentti