Minulla ei ole tapana pohtia, mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla, saati katua tekemiäni asioita eikä edes tekemättömyyksiäni. Mutta ainahan sitä on jollain lailla jälkiviisas ja näkee asioita laveammalla perspektiivillä jälkikäteen. Mitä siis olen viimeisien vuosien aikana oppinut? Ainakin sen, että ihminen on sopeutuvainen olento, joka siltikin pitää härkäpäisesti kiinni monista tavoistaan. Mitä enemmän ulkoiset olosuhteet myllertyvät, sitä kipeämmin takertuu joihinkin mitättömiin toimintamalleihinsa, joista kuvittelee löytävänsä turvaa. Tämä on normaali prosessi, mutta on myös hyvä huomata milloin noista omatekemistä turvamekanismeista kannattaisi (yrittää) luopua. Itse olen vasta viimeisen vuoden aikana pystynyt näkemään oman olemiseni loogisesti tähän hetkeen kuuluvana. Tästä yliyrittämisestä olisi kannattanut luopua jo aikaisemmin. Kyllä, uuteen maahan sopeutuminen vie aikaa ja energiaa, mutta jossain vaiheessa voisi lakata itsensä liiallisen sopeuttamisen. Olisi jo pari...