Siirry pääsisältöön

Ihana Amazon, vai kuinka?


Eikös se Amazon ole tulossa kovaa vauhtia Suomeenkin? Kun se on niin kätevää nykyään, kun kaiken saa tilattua kotiovelle ja Primellä vielä ilmaiseksi. No, onhan se, mutta kätevyydellä on hintansa. Enkä siis halua mitenkään saarnata, sillä kyllä, ajoittain käytän itsekin tuota palvelua ja tilaan kirjani Audiblen kautta, mutta asioita voi silti miettiä ja katsoa muualtakin kuin omasta navasta.

Henkilökohtaisena pikku-kapinana olen kuitenkin kieltäytynut Primestä (sillä mieheltä löytyy) ja itse maksan vain yhdestä suoratoistokanavasta, nimittäin Starzista ja siitäkin vain sen takia, että halusin katsoa Outlander –sarjan, ja sain tarjouksesta jäsenyyden kuudeksi kuukaudeksi taalalla kuukausi. Ja osaan jopa ilman tyttären apua peruuttaa tämän palvelun nyt kun Outlander on katsottu! Kaikkeen iTunesin kautta toimivaan tarvitsenkin tekniikkaneron avitusta, kunnen sitten mitenkään osaa enkä pääse peruuttamaan yhtään mitään. Toisena suoratoistokanavana meillä on Netflix, joka ei jostain syystä meinaa millään toimia perheen kummassakaan televisiossa, eli useimmiten katson sitä iPadini kautta. Eli en katso liian usein.

Mutta asiaan. Pakkausjäte on se asia, joka ajaa minut hulluuden partaalle. Ehkä vieläkin enemmän muovikassit eli ne höttöiset pikkupussakat, joihin kaikki täällä pakataan, mutta nyt puhutaan muusta pakkausjätteestä. Siitä valkoisesta muovikirpukkeesta, jota jokaiseen pakettiin pistetään pitämään sisältö ehjänä. Mitä se on? Luultavasti ei kuitenkaan ihan kauhean nopeasti maatuvaa. Toivottavasti olen väärässä.

Ja meillä siis on ollut kierrätyssysteemi (joillekin) muoveille, lasille ja kartongille eli sen pahvilaatikon voisi siis melkein hyvällä omallatunnolla runnoa siihen kierrätysastiaan (lasin ja metallin kanssa), mutta kun ei. Kiina on viimeinkin kieltäytynyt ottamasta vastaan kaikkea meidän jätettämme, joten kierrätysmateriaalikin dumpataan tällä haavaa sinne kaatopaikalle kaiken muun sekaan. Mikä ei kai sinällään ihan ihmeellinen muutos isossa mittakaavassa ole, sillä kierrätysboxin käyttö ei ole mitenkään kaikkien suosiossa täällä main. Edelleen suurin osa ihmisten normiroskalaatikosta tulvii joka viikko yli äyräiden, kun ne siihen tien viereen roudataan, ja joka toinen viikko tyhjennettävä kierrätyslaatikko ei näytä koskaan olevan täynnä. Meillä (ja monella muulla valveutuneella) tuppaa olemaan toisinpäin: yksi perinteinen roskapussi viikossa, mutta kierrätysjäte ei meinaa mahtua omaan laatikkoonsa. Vaan ihan turhaan siis asiasta riehun, kun ne molemmat dumpataan samaan kasaan. (Toivottavasti saadaan oma jätteenkäsittelylaitos ja pian.)

Toinen syy Amazonin käytön on riskaabeliuteen on se, että toimitettuja paketteja häviää kuisteilta ja etupihoilta koko ajan enemmän parempiin suihin. Täällähän postinkuljettaja ei leikkaa nurmikkoa, vaan kantaa sen paketin siihen oven eteen ja häipyy paikalta. Siinä se sitten nököttää mahdollisten varkaiden nähtävillä, joten ei ihme, että paketteja katoaa, mutta viheliäistähän se tietenkin on. Ja koko Amazonin toimintatapahan perustuu siihen, että kaikki on halpaa tai halvempaa, joten pakettien lähetäminen kirjattuna olisi tietenkin mahdollista, mutta romuttaa tämän idean. Ja jos paketin joutuu noutamaan postista itse, sitä ei voi enää lukea kotiinkuljetetuksi, eikä helpoksi. Palaan postisysteemeihin toisaalla.

Vaan suurin syy siihen, etten pidä Amazonin ihmeellisestä maailmasta, on se, miten tämä jättiyhtiö kohtelee (sesonki)työntekijöitään. Tällä mantereella (ainakaan täällä etelässä) ei ole kattavaa ammattiyhdistysliikettä, eikä minimipalkka takaa elintuloa terveysvakuutuksista puhumattakaan. Monelle myös eläkkeelle siirtyminen on suuri finanssipoliittinen harppaus alaspäin ja työuria on pitkitettävä. Iso osa ahkeristakin työntekijöistä on pakotettu elämään vuokralla, sillä monissa kaupungeissa asuinkustannukset ovat nousseet taivaisiin, eikä minimipalkka tai edes kaksi riitä kattamaan asuntolainaa ja ruokaa. On syntynyt liikkuva elämäntapa, jossa ostetaan asuntovaunu tai matkailuauto (tai ihan vaan pakettiauto), joka toimii kotina, varastona ja elämän keskipisteenä. Eläke ei riitä, töitä ei löydy, eikä sukulaisten nurkissa voi asua loputtomiin, joten työn perässä kuljetaan sinne, missä tarvitaan.

Ilman vakituista postiosoitetta ei sitten vuorostaan pysty hakemaan määrättyjä sosiaalitukia (jotka yksinään eivät riitä kattamaan elinkustannuksia) eli nomadielämästä tulee pian ainoa vaihtoehto. Tämä vaatii, että kausityöpaikan lähellä on oltava camping- tai muu liikkuvan kodin mahdollistava paikka, jotta pikkuiseen kotiinsa saa asiaankuuluvat fasiliteetit eikä poliisi tule häätämään keskellä yötä jatkamaan matkaa.

Amazon on yksi suurimpia uusnomadien työllistäjiä ja suurten varastohallien ympärille on syntynyt vielä suurempien väliaikaisten asuntojen rypelmiä. Mitä lähemmäksi joulua päästään, sen enemmän kausityöntekijäitä tarvitaan, eli asuntoalue laajenee laajenemistaan. Jos sitten vaikkapa sairastuu, eikä pysty enää tekemään työtä, eikä ostamaan polttoainetta, niin koti jää siihen. Suurin osa asuntovaunulaisista tietenkin muuttaa joulun jälkeen muualle etsimään uutta minimipalkkaista ja terveysvakuutuksetonta työtä tullakseen ehkä takaisin seuraavana sesonkina, jossei muuta, parempaa, työtä löydy.

Sillä tulostavoite on kova! Betonilattiaisessa varastossa on kuljettava mailitolkulla eikä sillä ole väliä jaksatko vai etkö. Työvuorot eivät pääty suomalaisen standardinmukaiseen seitsemään pilkku johonkin tuntiin vuorokaudessa, vaan kansalle on lähetettävä paketteja yötä päivää, jottei kukaan koe jouluansa vähempiarvoiseksi. Jos satut saamaan sydänkohtauksen, niin ambulanssikuljetus menee tietenkin omasta pussista eikä sairausajalta makseta palkkaa. Kuullostaa yliampuvalta, mutta suurin osa näistä kausityöntekijöistä on yli 65-vuotiaita eli tämä on todellinen vaara kiireisessä työssä. Meidän ah niin ihanan helpot kotiinkuljetukset revitään toisten selkänahasta samalla tavalla kuin kertapesuiset, halvat ja toisella puolella maailmaa tehdyt vaatteet.

Minä en tietenkään ole itse enkä henkilökohtaisesti kyseisissä työpaikoissa koskaan käynyt, joten olen jäävi asiasta kirjoittamaan. Mutta jos jokaisesta epäkohdasta pitäisi olla omakohtaista kokemusta, niin maailmanmeno junnaisi paikallaan. Nomadielämästä voi lukea mm. Jessica Bruderin kirjasta Nomadland tai blogeista: http://thevanual.com/; https://hobowithalaptop.com/nomad-living-usa, enkä minä ainakaan voi kuin ihmetellä, miten kykenevä nykyihminen on.

Kirjaan pohjautuva elokuva tulee kaiken kansan nähtäväksi 2020. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän mittasuhteet

Kun muuttaa toiseen maahan, niin tuntuu että kaikki mittasuhteet heittävät häränpyllyä. Täällä Amerikassa siis ihan konkreettisestikin, mutta elämässä ja toiminnassa myös muuten. Itse en ole lainkaan numeroihminen, joten markoista euroihin tottuminen vei monta vuotta, ja sitten iskikin jo eteen tämä euroista taaloihin, mikä tosiasiassa oli helpompaa, kun saattoi ajatella summittaisesti yksi melkein yhteen eikä sekoittaa mukaan kertolaskuja. Mutta maileihin, jalkoihin ja gallonoihin oli opeteltava ihan alusta alkaen, mikä teki asioista hankalia, aikaavieviä ja aivokapasiteettia kuluttavia. Minulle oli kertaikaikkisen mahdotonta verrata bensan hintaa Suomessa (kallista) ja Pohjois-Carolinassa (halpaa), koska toisessa tankataan litroja ja toisessa gallonoita. Ja gallonahan on siis jotain kolme -viiva-neljä litraa. Missä kapasiteetissa minun oletettiin ostavan maitoa meidän kolmihenkiselle perheelle. Aika pian alkoi jäädä maidot ostamatta, sillä eihän niitä jaksanut käsitellä, eikä s

Ruokakaupoista

Enpä  olisi ikinä osannut ennakoida, kuinka vaikeaa oikeanlaisen ruokakaupan löytäminen olisi! Ruoka on aika olennainen osa ihmisen elämää, eikä minun mielestäni ole ollenkaan sama mitä suuhunsa laittaa. Mitä viisaammaksi elän, sitä tarkemmaksi ruokavaliota on ollut pakko muuntaa, jotta pysyy terveen kirjoissa. Hyvin usein minulla on ikävä sekä K-markettia, johon kävelin sen minuutin, että Citymarkettia, johon autolla kerran viikossa hurautin. Asumme paikassa, josta pääsee kävellen lähimpään ruokakauppaan alle kymmenessä minuutissa. Meillä on sinne jäsenyyskortti, jolla saa alennuksia ja aika paljon kaksi yhden hinnalla -tarjouksia. Paras (tai pahin) sesonkitarjous on mielestäni Coca-Cola-tuotteista: jos ostat kolme laatikollista juomaa (sisältää 20 tölkkiä), saat toiset kolme kaupan päälle. Eli meillekin ostetaan pari kertaa vuodessa 120 tölkkiä kyseisen firman tuotteita (lapselle Spriteä pääsääntöisesti). Eli ihan oikeasti tuota helvetinjuomaa saa paljon halvemmalla kuin puhdast

Miksi syöminen on niin vaikeaa?

Ajattelin jatkaa vielä ruuasta ja syömisestä, sillä onhan se nyt jokapäiväinen asia. Terveellisen ja hyvälaatuisen ruuan löytäminen on kallista ja haastavaa, sillä terveellisyyteen liittyviin lupauksiin ei kannata sokeasti luottaa. Kaikesta huolimatta tykkään syödä ulkona ja poistun varsin usein kotoa jonnekin lounaalle (kun taas mies tulee liki joka päivä töistä kotiin syömään kotiruokaa). Missä siis syön? Työmaaruokaloita täällä ei ole, eli työpaikalta on poistuttava jonnekin, mikäli mielii lämmintä ruokaa keskellä päivää. Toki töihin voi ottaa eväät eli jatkaa samalla snäkkilinjalla kuin suurin osa koululaisia, varsinkin jos vanhemmat eivät pidä ranskalaisia ja einespizzoja ruokana. (Kouluissa on myös ruokaohjelmia vähävaraisille, mutta en osaa niistä sanoa enempää; varmaa on, että tarjottava ruoka on tuota pizza-ranskalaiset -linjaa.) Tähän mies on siis kyllästynyt, sillä sopivan matkan päässä työpaikasta on rajattu määrä paikkoja, joissa käydä, ja tarjonta alkaa aika nopeast