Auto, autompi, autoin

Meillä täällä Amerikassa kaikki on tunnetusti suurta.

Erityisen suuri on kansallinen ego eli amerikkalaisuuden tunne, jolla maailma on valloitettu ja suurvallaksi noustu. Ja suurihan tämä maa on, niin kovin monella eri tavalla. Mutta joskus tavalliset pulliaiset meinaavat oman suuruutensa unohtaa eli jotainhan on keksittävä, jotta ecobuustaus pysyy päällä. Helppo tapa on ostaa riittävän suuri auto.

Auto on välttämätön kulkuväline paikassa, jossa asun. Liikennettä on paljon ja ihmiset ovat tottuneet ajamaan hyvinkin pitkiä matkoja. Ilman autoa ei pääse minnekään, eikä käveleminen asioimistarkoituksessa ole turvallista. Aamuisin ja iltapäivin koulu- ja työpaikkaliikenne ruuhkauttavat tiet ja aikaa siirtymiin on varattava runsaasti. Minun mielestäni on ihme, ettei rattiraivo ole sen suurempi ongelma kuin on. Minun on haastavaa olla turhauttumatta, kun lähiloopille on rakennettu neljä kaistaa, mutta vain kolmea saa käyttää, koska neljäs ehkä joskus muutetaan maksulliseksi kaistaksi. Vaikka eihän se yksi ylimääräinen kaista sittenkään ihmeitä aikaa saisi, sillä ennen meidän risteystä se päättyy ja kaikkien neljän kaistan autojen on sullouduttava joka tapauksessa kahdelle kaistalle toikkaroimaan.

Mutta auto on siis välttämätön, jos aikoo kodin ulkopuolella asioida. Kouluun vielä pääsee koulubussilla, mutta jos jää harrastuksiin tai haluaa mennä kaverille käymään, niin se ei käy. Kaverin bussiin ei saa mennä. Polkupyörällä ei ole turvallista ajella, ja jos alaikäinen näkyy kävelemässä muualla kuin koulun välittömässä läheisyydessä, joku tekee kyllä heti ilmoituksen. Alle 13-vuotiasta ei voi päästää yksin kävelemään vanhemman tai muun huoltajan näköetäisyyden ulottumattomiin. Tämä tekee äidin, ja erityisesti nuoren, elämän haastavaksi. Onneksi ajoluvan saa 15-vuotiaana ja autolla saa mennä kouluun 16-vuotiaana.

Siis jos sattuu saamaan parkkipaikan koulun pihasta. Koulun pihassa ei ole yleistä parkkia, vaan on lunastettava oma paikka itselle, ja ilmoitettava niiden autojen rekisterinumerot, joita paikassaan aikoo seisottaa. Lähilukiossa kaksi ensimmäistä vuotta oli siis käytettävä bussia tai jotain muuta kuljetuspalvelua, ja kahtena viimeisenä vuonna pääsi mukaan parkkipaikka-arvontaan niin, että etusija oli viimeisen vuoden opiskelijoilla. Tuo vaihtoehtoinen kuljetuspalvelu on yleensä äiti, joka vie lapsen määrättyyn kyydistäpoistumispaikkaan ja hakee iltapäivällä samasta paikasta. Lukiossa kukaan ei tarkista, että poimit mukaan oman lapsesi, mutta alemmilla asteilla tämä on tietenkin ensisijaisen tärkeää, eikä lasta luovuteta kenen tahansa mukaan. Äidille tämä kymmenen viiva viidentoista vuoden autojonotus on ponnistus.

Sillä jonottaminen kouluun kestää joka jumalanaamu vartista puoleen tuntiin ja saman verran sieltä pois. Lapset eivät saa hyppiä teiden yli muille kyytiinottopaikoille turvallisuussyistä. Fiksu äiti voi tietenkin viedä lapsensa kouluun aikaisemmin kuin kaikki muut, mutta tämäkään ei ole aivan aukoton strategia: lapsen saa jättää vain määrättyihin kellonaikoihin, joten tuskin olet ainoa aikainen lintu. Iltapäivällä voit sitten tulla siihen jonoon jo puolta tuntia aikaisemmin, mutta sen puoli tuntia siinä käkit ja sillä sipuli. Minun psyykelleni puolitoista vuotta tätä ruljanssia oli jo ihan liikaa, joten en käsitä miten jotkut äidit tekevät tätä vuosikaudet per lapsi.

Edellämainituista syistä minulle on nykyään ihan järkeenkäypää, että äideillä on suuret tai vielä suuremmat minivanit, sillä he viettävät niissä valtaosan päivistään. On pakko olla pullotelineet, snäkkilaukku, viihdekeskus, karaokelaitteet ja muut härpäkkeet, jotta autossa istumisesta tulisi edes jotakuinkin siedettävää. Sillä jos yhden lapsen harrastus on siellä ja toisen täällä, niin siellä autossahan ne loput kakarat keikkuvat harrastuskuljetusten aikana. Ja kaikki äidit tietävät, että mukulat saa hiljaisiksi ja rauhallisiksi autossa vain joko tunkemalla niille jotain suuhun tai laittamalla videon pyörimään. Tähän kun lapsena tottuu, niin ei kyllä teininäkään osaa ajaa autoa ilman, että vähintään youTube-video pyörii kännykästä. Mutta pahinta, mitä olen nähnyt, ovat keski-ikäiset miehet, jotka autoa ajaessaan lukevat romaania siinä ratin päällä. Kahteen tällaiseen tapaukseen ole törmännyt ja jos olisin yhtään nuorempi ihminen, niin siinä tilanteessa olisin kyllä ottanut näistä miehistä kännykkäkuvan ja lähettänyt lainvalvojalle. Naisten en ole nähnyt kirjaa lukevan, mutta aamiaisen syöminen, meikkaaminen ja puhelimessa puhuminen siinä ratissa hoituu kyllä ihan sujuvasti. Täällä meillä puhelimessa puhuminen on siis ajaessa sallittua, tekstaaminen ei.

Autojen koon suuruutta puolustaa myös se, että suuremmat autot ovat usein turvallisempia isoilla teillä ja alati kasvavissa liikennesumpuissa, tai ainakin antavat tunteen turvallisuudesta. Minä koen moottoritiellä isolla truckilla bensan polttamisen paljon turvallisemmaksi kuin pienellä sedanilla. Moottoriteillä liikkuu valtava määrä rekkoja aamusta yöhön ja maalaistyttöä meinaa ahdistaa, jos kummaltakin puolelta on ohittamassa mikälie kolme- tai neljäakselinen. Ekologista tämä ei millään muotoa ole, eikä suurimmalla osalla meidän seutuvilla asuvista ole oikeaa tarvetta omistaa lava-autoa eli trukkia. Ei meilläkään. Mutta sellainen taloudestamme löytyy, ja sinne siis mahtuu kuusi ihmistä plus kirjahylly, jos joskus haluaa sellaisen johonkin kuusimiehisesti toimittaa.

Ja koska meille nyt sitten on tuollainen tilaihme siunaantunut, niin olen opetellut sillä ajamaan niin, että osaan pysyä niiden kaistaviivojen välissä. Osaan myös parkkeerata punaisen paholaisemme sekä takaperin että etuperin YHTEEN parkkiruutuun. Kun tiedän meneväni kauppaan, jonka pihassa on ainoastaan pienemmille (compact) autoille sovitettuja parkkiruutuja, niin EN MENE TRUKILLA. Minusta tämä on oikeastaan päivänselvää eikä loppujen lopuksi kovin hankalaa, mutta olen sitkeässä vähemmistössä. Jos olisi poliitikko, niin alkaisin ajaa erityistä ajotestiä kaikille, joiden sallitaan näitä suurempia autoluokkia ajaa. Näin saataisiin myös ruuhkahuippuja tasattua.

Oma lukunsa ovat sitten ns. kalliimman luokan autot, joita myös liikenteessä näkee, mutta sellaisen rattiin en ole päässyt, enkä kovasti edes havittele. Minä haluan, ettei autoon tarvitse kömpiä sisään, eikä edes sieltä ulos. Sitäpaitsi meille kaikille lienee selvää, että näihin autoihin ei tavallisella pulliaisella ole varaa ainakaan ennen kuin hopeisina vuosina, eikä lonkkaleikkauksen tarpeessa oleva kuski ja corvette ole vielä toistaiseksi onnistunut säväyttämään minua, mutta ehkä sekin aika tulee. Tupee tuulessa hulmuten eteenpäin.