Ihminen, jopa
keski-ikäinen nainen, oppii ja omaksuu uusia asioita ihan väistämättä ja koko
ajan. Osa näistä on ns. positiivisia juttuja eli asioita, joiden omaksumisen
jälkeen voi taputtaa itseään tyyriisti olkapäälle (ja sitten vilkuilla ympärilleen
ettei kukaan vaan nähnyt), mutta sekaan tuppautuu ihan vahingossa myös juttuja,
joiden oppimisen olisi voinut jättää väliinkin. Mutta mehän olemme
suvaitsevaisessa elämänvaiheessa, joten sulatamme nämä kummallisuudet ja
keskitymme niihin positiivisiin puoliin.
En siis mainitse
tässä sitä, että ihan huomaamattani olen alkanut röyhtäillä kotioloissa varsin
estottomasti, eikä tämä ole edes ainoa mölysaaste, joka silloin tällöin
elimistöni syövereistä ulos purkautuu. En kuitenkaan osoita syyttävää sormea
tässäkään asiassa mihinkään suuntaan, mutta huomautanpa vain, että kun kaksi
ihmistä on yhdessä enemmän kuin viisitoista vuotta, niin elimistön
vitaalitoimintojen toimivuus yhtäkkiä siirtyy päivänpolttavaksi puheenaiheeksi.
Vaikka se toinen osapuoli olisi ollut kuinka huomaamaton ja siveä näissä
toiminnoissaan vielä silloin 15 vuotta sitten.
Mutta kaikesta
tästä voi olla vain kiitollinen! Ensinnäkin ylipäänsä siitä, että joku on
jaksanut katsella ryppyyntyvää pärstääsi sen parikymmentä vuotta (ehkä ne
kakstehot, joilla ei tosiasiassa oikein kunnolla näe tuohon käsivarren päähän
auttavat tässä) ja toiseksi tietenkin siitä, että elimistö edelleen
toimii edes jollain lailla. Ja kyllä näistä kuumista henkäyksistä menisi se
viimeinenkin hohto, jossei olisi kenelle kurmuttaa tai kuka hakisi taas kerran
niitä villasukkia yläkerrasta/alakerrasta/kylppäristä/hukka –nimisestä paikasta
heti kun lämpötila laskee alle kahdenkymmenenviiden.
Kiitollinen
täytyy siis olla. Jopa siinäkin mielessä, että asuu tässä kiitollisuudelle ihan
melkein kokonaisen (se ostoshysteriä alkaa kello 18 illalla eli siksi ei ihan
kokonaista) päivän osoitetussa maassa. Eikä tässäkään asiassa auta enää mikään
kiertely eikä kaartelu, vaan on otettava härkää sarvista: ihan tuota omaa äijää
tässä täytyy kiitostella. Ihan väen vängällä minut tänne houkutteli ja siitä on
ollut sitten kärsiminen kokonaiset viisi vuotta ja rapiat päälle.
Ihan tällain
julkisesti olenkin sitten tämän viikon kiitollinen siitä, että tänne minut toi
ja auringonpaisteeseen pakotti ihan uudella tavalla tottumaan. Eikä ole ollut
ihan vähäinen prosessi tällaisen punatukkaisen löytää ne oikeat tavat ottaa
tuota D-vitamiinilähdettä! On pitänyt opetella säätämään sitä seinässä seisovaa
viilennystä tuovaa termostaattia sopivaan lämpötilaan monen yrityksen ja
erehdyksen kautta. Joutuu joka ilta kuuntelemaan, kun se laite rämisee tuossa
terassilla istuessa, ja oli ihan pakko semmoinen katollinen terassikin
rakentaa. Kesäisin ei voi mennä pihalle, koska ei siis vaan voi ja jos sattuu
menemään, niin joutuu myrkyttämään kehonsa aurinkosuojakertoimilla, joiden
peseminen on kuuleman mukaan ihan karseaa puuhaa, jos sitä joutuu tekemään sen
viisi kuukautta putkeen. Kuuleman mukaan, koska en semmoisia töklöttejä suostu
käyttämään eli olen pakotettu rajoittamaan kesäistä pihallaoloaikaa ihan
radikaalisti. Kyllä vaan on hankalaa.
Mutta hyvänä
puolena, koska niistähän tässä piti puhua, mainitsen seuraavat seikat: syyskuu,
lokakuu, maaliskuu ja huhtikuu sekä puolet helmikuusta ja toukokuusta, jos
hyvin sattuu. Kiitos siis rakas mieheni, että juuri nuo kuukaudet olet elämääni
tuonut, vaikka vaihtokaupassa jouduinkin sitten luovuttamaan viikon elokuusta
ja kaksi heinäkuusta ainakin joka kolmas vuosi. Siis juuri sen raukean lämmön,
joka viipyilee ilmassa vielä kello kuudenkin jälkeen iltasella ja aamuisen
kasteen tuoksun. Ja jos jommasta kummasta olisi pakko luopua, niin tuosta
aamukasteesta sitten, sillä aamuisin on usein paljon mielekkäämpää vetää
peittoa korvilleen kuin hillua siellä kasteisessa heinikossa, jossa myös
hämähäkkejä ahertaa tuossa koivinkosketeltavassa käsityöläistaidossaan.
On se vaan taas
kerran myönnettävä, että tässä iässä ihminen nauttii suunnattomasti luonnon
äänistä, tuoksuista ja tunnelmasta. Välillä iskee ihan pakottava tarve hakea
niitä orvokkeja tai krysanteemeja rautakaupasta ja iskeä sormensa multaan. Eikä
mikään voita veden solinaa rauhoittavan musiikin asemesta. Ja ihan vaan
tiedoksi, että noin neljän vuoden asumisen jälkeen sitä alkoi jollain lailla
hyväksyä, että täälläkin puolella Atlanttia vesi solisee oikein kauniisti.
Siihen, että antoi äijälleen anteeksi sen, että raahasi minut puolipakolla
tänne jumalan silmien eteen, menikin sitten kepeästi se viisi vuotta. Tai viisi ja puoli...
Aurinkosuojavoiteista en itsekään käytä synteettisen kosmetiikan myrkkyjä mutta olen siirtynyt kaikessa kosmetiikassa luonnonkosmetiikkaan, sieltä löytyy myös loistavia aurinkosuojatuotteita. Hyviä täysin luonnollisia aurinkosuojamerkkejä esim. Acorelle, AlgaMaris ja Biosolis.
VastaaPoista