Tämän tekstin otsikkoa olen joutunut miettimään varsin pitkään. Yleensä kirjoitan tekstini suurinpiirtein ajatustenvirtana (vaikka tarkoitus oli laatia mietitympiä juttuja; ehkä tämä on tämä alkuvaihe, jolloin täytyy vaan saada määrätty määrä juttuja ulos, jotta voi myöhemmin alkaa tosissaan pohtia asioita), mutta nyt jäin kiinni ajatukseen maaSTA- vai maaHANmuutto. Omassa elämässäni olen viime aikoina (siis noin viimeiset kuusi vuotta) miettinyt tätä ikäisteni ihmisten ikuisuuspohdinta-aihiota eli sitä perimmäistä pelkotilaa siitä, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Minun elämäni solahti sukkelammin kuin kolmivuotias äitinsä käsien alta ja loppu on sitten pelkkää laskettelua liukasta alamäkeä kohti jossain piilottelevaa, terävää kivensärmää kohti. Että jossain kohti se kummiskin karahtaa ja siihen asti vältellään totuuksia ja epävarmuuksia. Paitsi, että sitten me muutimme tänne Rapakon pelottavammalle puolelle ja ajanlaskuni lähti vähän kuin alusta. Julistin suurin sanakäänt